sininen lanka
On se kumma että elettävänä on vain yksi elämä. On se aika vähän.
Eino nousee tupapahasensa penkiltä ja katselee ulos pihamaalle missä marraskuu ilkkuu ja näyttää kieltä ruudun takana kurkkijalle. Kuolemankuu, juu, juu.
Olen tienannut leipäni metsurina siihen hetkeen asti, kunnes moottorisahan kettinkien väliin kuroutui puseroni lankapahanen, vei minulta sekä puseron joka purkautui että jalan joka silpoutui ja jäljelle jää vain tuumailu. Onko minusta iloa enää kenellekään? Ilo on kuin pumeranki. Kiertelee aikansa ja palaa luokse kun on saanut toiset tyytyväisiksi. Nyt ei hyvän mielen kiertokulkua näy, ei kuulu. Eivät kaadu hongat ryskyen, eivät tule isännät kiittelemään. Kyvytön mikä kyvytön. Työkyvyttömyyseläkeläinen. Pitkä sana kirjoittaa ja pitkä sana elää läpi.
Entäs jos turisisin, yksinäni yskiskelisin? Jos ei ihmeitä isoja niin kunpahan pieniä.
Aluksi vaikka muistokirjoitus. En minä toisia lähde puntaroimaan, itseni eteen pysähdyn.
Eino Pekka Jalmari
syntyi maan korvessa eikä sieltä muualle muuttanutkaan paitsi hautuumaalle. Eino oli erimies, metsuri parhain. Kuoli vain liian varhain. Eino oli siitä erikoinen ettei osannut puhua muuta kuin puuta heinää. Ja hänen ominaisuuttaan kunnioittaen tämä muistokirjoitus loppuu tähän. Kiitos ja kuulemiin.
Ei, ei ole hyvä. Vaikka toisaalta, nyt mekkaloidaan niin paljon sikalunssalla että olisi syytä jokaisen tehdä tiliä oman elämänsä kanssa. Menikö hyvin? Meneekö?
Eino Pekka Jalmari laskee kynän pöydälle, lepuutusasentoon, hamuaa kyynärsauvat käsiinsä, nousee penkiltä ja astelee pihamaalle jota kuunvalossa suihkullaan kastelee kun sepaluksensa aukaisee. Kelmeänkeltainen kaari muuttuu kuun paisteessa siniseksi nauhaksi; eloisa se on, nouseva sekä laskeva.
Ensio palaa tupaansa.
Elämä jatkuu.
Tarinamaanantai: Sininen lanka
Tagit: tarinamaanantai
Marraskuun 2. 2009 klo 15:54
Tämän pakinan sininen lanka on mahdollisimman tyytyväinen alistuminen omaan, jo alkujaankin pieneen ja yhä pienenevään osaansa. Ei tunnu katkeruutta ja huumoriakin löytyy. Siis itse asiassa kohtalaisen hyvä osa, jos sen osaa oikein ottaa, kuten Eino Pekka. Kirjoittaminen on hyvä ratkaisu. Koruttomasti kerrottu tositunnelmainen pakina. Pidin.
Marraskuun 2. 2009 klo 18:51
Hana,
kiitos.
Pienentynyt on Einon ennestäänkin pieni elonpiiri, ja jos ei käsi taivu enää moottorisahaan, voihan sitä kokeilla vaikka kirjoittamista. Ja aloittaa lopusta, jos ei muuta keksi. Taitaa olla elo pitkälti kohtaoonsa tyytymistä ja siitä ilon repimistä. Jos ei muuten löydy uutta polkua, niin kokeilemalla ehkä.
Marraskuun 2. 2009 klo 20:05
Elämä taitaa olla leveimmillään siitä keskeltä, vanhemmiten se on sitten taas jo aika kapeaa.
Marraskuun 2. 2009 klo 21:05
isopeikko,
aluksi on polku, elämän keskivaiheilla valtatie, lopuksi kapeneva tie kunnes viiva - - -
Marraskuun 5. 2009 klo 14:45
Mukavaa tarinointia, tätä olisi lukenut enemmänkin.
Marraskuun 5. 2009 klo 21:49
hemmetti,
hemmetti soikoon, sitten pitää joku päivä kirjoittaa lisää.
Marraskuun 22. 2009 klo 20:43
Oikein hieno sininen lanka.
Harmaasusi